Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Toukokuu sesshin - Opettajana Timo Teräväinen


Helsingin Tavallinen Mieli Zendo järjestää sesshinin Lammin retriittikeskuksessa 3.-7.5. Sesshin on intensiivinen retriitti zen-perinteessä. Sesshinin pääasiallinen toiminta (tai ei-toiminta) on zazen, zenmeditaatio.

Sesshin alkaa keskiviikkoiltana 3.5 klo 18 järjestäytymiskokouksella. Paikan päällä on hyvä olla jo klo 17, ja jos pääsee aikaisemmin niin voi auttaa järjestelyissä. Sesshin päättyy sunnuntaina 7.5 lounaaseen noin klo 13, jonka jälkeen vielä siivoamme ja järjestämme paikat.

Sesshinin aikana ollaan hiljaisuudessa. Hiljaisuus tarkoittaa että emme kommunikoi puhumalla, katseilla eikä eleillä. Sesshinin aikana vältetään puheen lisäksi katsekontakteja. Jos jotain tarvitsee kommunikoida, se hoidetaan jikidon tai opettajan kautta. Työjaksot, joita on noin tunnin verran päivässä ovat myös hiljaisia, ja työohjeet ovat kirjallisessa muodossa. Sesshinille ei tuoda omia ruokia. Ruoka on kasvisruokaa, ja vegaaniruokavalion noudattaminen on mahdollista.

Toukokuun sesshinin aikataulu on jonkin verran väljempi kuin muiden Tavallisen Mielen sesshinien. Istumista on hieman vähemmän, ja herätys on myöhemmin. Sesshinin aikana on mahdollista käydä dokusanissa (kahdenkeskinen tapaaminen opettajan kanssa) ja päivittäin on myös dharmapuheita.

Sesshinin aikana ei käytetä kännykkää eikä muita kommunikointivälineitä. Kännykän voi halutessaan antaa sesshinin ajaksi jikidolle.

Täysiaikainen osallistuminen on suositeltavaa. Jos tämä ei ole mahdollista, on myös osa-aikainen osallistuminen mahdollista. Sesshinin hinta koko ajalta on 160€/190€ (Tavallisen Mielen jäsenet/ei-jäsenet)

Ilmoittautuminen löytyy täältä

Esimerkki aikataulusta viime vuodelta. Pienet muutokset aikatauluun ovat mahdollisia tänä vuonna.

Torstai-lauantai ohjelma

06:00 herätys
06:30 zazen 2x30 min (kello välissä)
07:30 tauko, aamupala klo 8:15
09:00 työjakso
10:00 tauko
10:15 zazen 2x30min ja puhe
12:00 tauko, lounas klo 13
14:00 Dogen's Way
16:00 tauko, päivällinen n.klo 17
19:00 zazen 2x30
20:10 vapaa-aikaa, sauna klo 21-22
21:00 kevyt iltasnack ja tee

Aikaisempi tapahtuma: 3. joulukuuta
Rohatsu Sesshin, Lammi
Myöhempi tapahtuma: 7. kesäkuuta
Työsesshin, opettajana Karen Terzano